Taiteelliset esitykset

Eino Leinon runoihin sävellettyjä lauluja -konsertti on yhden miehen musiikkiesitys, jossa kuullaan Eino Leinon teksteihin pohjautuvia lauluja. Konsertissa kuullaan tuttuja Vesa-Matti Loirinkin tunnetuksi tekemiä, Wesslin/Hietanen -sävellyksiä. Lamminen on myös itse säveltänyt Leinon teksteihin kappaleita, joita konsertissa kuullaan. Kappaleet ovat sovitettu minimalistiseen muotoon akustiselle kitaralle ja laululle, joten tekstit pääsevät esityksissä pääosaan.

Konsertti sopii mainiosti museoihin, kirjastoihin, kouluille, kylätaloille, auditorioihin, kirkkoon, kesätapahtumiin jne.


Eino leinon runoihin sävellettyjä lauluja

TUTUSTU ARTISTIIN

JULIUS RANTALA

Julius Rantala on 2021 Talent Suomessa toiseksi tullut multi-instrumentalisti jonka soittimet sekä kyky yhdistää niitä toisiinsa ovat ainutlaatuisia. Juliuksen iloa ja ihmetystä välittävä esiintyminen yhdistyy aina handpan soitinten kauniista melodioista didgeridoon voimakkaisiin rytmeihin, jalalla ohjattavan shrutiboxin tukiessa taustalla.

Tutustu artistiin

SOY JO!

Soy Jo! on Mira Sunnarin Ja Mika Mustosen muodostama Duo, joka esittää Argentiinalaista tangoa. Sunnarin syvä, sielukas laulusoundi ja Mustosen taidokas kitarointi tekee tästä esityksestä mieleenpainuvan musiikillisen kokemuksen. Heidät voi tilata esiintymään erilaisiin tilaisuuksiin aina pienistä kahvitilaisuuksista suuriin festivaaleihin.

Mira Sunnari valittiin Suomen Iskelmän Mestariksi 1997 ja hänestä kruunattiin Seinäjoen Tangomarkkinoilla tangoprinsessa vuonna 1999 ja tangokuningatar vuonna 2001.

Tutustu artistiin